Kirkasvalo ja katupöly laskeutuvat poskilleni kyynelinä, kun astun mustaan teatterisaliin valosuunnittelijan ja alkuäänien kiehtovaan maailmaan. Valot ja äänet tuovat näytelmälle tuntua esityksen valmiudesta.
Mietin kynnyksen ylittäessäni, mistä tämä rauha ja hyvä olo tulee, vaikka joskus väsyttääkin?
Kevät on pitkällä, yhdeksänkymmentäyhdeksän- takana ja neljäkymmentäkolme päivää kenraaliharjoituksiin.
Tänään uhmatessamme "aikavarasta" ja kertoillessamme mietteitämme, huomasin kuinka tärkeäksi ohjaaja Eikku oli kiillottanut jokaisen osan.
Palat pyörivät -60 luvun villissä twist tanssissa yhdistyen latinoletkaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Tänään fiilistelemme roolikuvaajalle, mutta ensin kaverikuva. Beppo ja raunionvaltaajat joutuvat väistymään, kun pahamaineiset agenttit valtaavat vihreän oven myrkyn sivaltamilla ilmeillään.
Huh, huh..ei taida alkuäänetkään tehota näihin olioihin.
ET USKO ENNEN KUIN NÄET
Onneksi hyvä voittaa pahan ja lapset palaavat. Näytelmä voi alkaa. Kampaaja Fusi jaarittelee arkisen pienissä asioissa välillä turhautuen, mutta "lapsista on pidettävä huolta. Vanhempia ei voi syyttää. Nykyajan elämänrytmi ei suo heille aikaa olla lasten kanssa"
Harjoitukset ovat leikin lisäksi työtä ja viilaamista. Ohjaaja on varsi ja kannattelija. Vahvassa varressa aukenemme, kuin aikakukan terälehdet itsenäiseen suoritukseemme ja harjoitusten loputtua sulkeudumme suppuun kannattelemaan toisiamme. Lehdet: valo, ääni, lavastus .. tukevat... "Oooooo" Mitähän tästä tuleekaan?
20.30 lähdemme salilta kannustusten kujan kautta. Hyvät ja iloiset asiat saattelevat arkeen ja maanantaina tapaamme luokassa 201. Ihan tavalliset harkat.
- Anja Kekkonen
Alla hieman kuvamateriaalia kyseisistä harjoituksista. Kuvaaja Patrik Jansson.
Valojen testausta. Beada, Pauliina, Janika, Tiina.
Hora liihottaa. Taustalla Kentsu.
Amfiteatterilla bailataan!
Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle:
Maria, Franca
Kassiopeia, Momo
Neiti Fusi, Agentti XYQ/384/b
Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle:
Maria, Franca
Kassiopeia, Momo
Neiti Fusi, Agentti XYQ/384/b
Momo ja Momon keltaiset kumisaappaat.
Kuningas Xaxotraxolus valloittaa maan.
"Ja ennen kaikkea, älkää tuhlatko kallista aikaanne laulamiseen, kirjoihin tai niin sanottuihin ystäviinne."
"Minulla on yksitoista satulevyä. Saan kuunnella niitä aina kun haluan. Ennen isä kertoi aina satuja illalla kun pääsi töistä. Mutta nyt isä ei ole kotona tai häntä väsyttää eikä hän jaksa. Kun pääsen koulusta lämmitän itselleni ruokaa. Sitten teen läksyt. Ja sitten... sitten leikin vain ulkona iltaan asti."
Barbiet saivat kyytiä...
Agentit XYQ/384/b sekä MUC/471/c, työryhmän kesken "Mucci"
Poliisi asiakirjojensa parissa.
Anna-Maijan (Beppo) tunneilmaisua: "Miksi ne Agentit ei jo tule kun en jaksa enää huutaa!"
Mestari Secundus Minutus "John Lennon"/"Ozzy Osbourne" Hora
kera Kassiopeian ja Momon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti