Valmis vaikka mihin

Olen 75 v. ja valmis suureksi hämmästyksekseni vielä vaikka mihin. Niin kuin nyt tähän Momoon. Siihen on kuitenkin hyvä syy. Pidän lapsista, pidän nuorista ja nuorista aikuisista. Erityisesti pidän sellaisista nuorista aikuisista, jotka ovat löytäneet itselleen alun siihen polkuun, jonka he aikovat rakentaa omaksi elämäntiekseen. Sellainen nuori aikuinen on Eija Jalkanen. Eikku on ottanut itselleen urakan, joka päällisin puolin tarkasteltuna näyttää mahdottomalta toteuttaa. Eihän nyt peruskoululaisilta, puhumattakaan senioritalossa asuvilta mummoilta, voi olettaa syntyvän kokonaista teatteri-iltaa. Meidät koululaiset ja mummot on kuitenkin vähitellen ja ihan varmasti salaisilla menetelmillä maaniteltu, ellen sanoisi ylipuhuttu ja houkuteltu tekemään, mitä Eikku tahtoo. Alun hassunhauskasta, näennäisen sekavasta ja liikuttavastakin yrityksestä on syntynyt tajuttava kokonaisuus, jossa palaset ovat loksahtaneet paikalleen. Momo vie mukanaan, siinä on tärkeä sanoma. Minun on liikutukseltani vaikea näytellä Harmaan Herran viimeistä kohtausta, jossa tämä mahtihahmo häviää pikkuiselle tytölle. Se on kouriintuntuva voitto inhimillisyydelle.

- Tuula Talvela

EPÄTAVALLISET TREENIT

Kirkasvalo ja katupöly laskeutuvat poskilleni kyynelinä, kun astun mustaan teatterisaliin valosuunnittelijan ja alkuäänien kiehtovaan maailmaan. Valot ja äänet tuovat näytelmälle tuntua esityksen valmiudesta.

Mietin kynnyksen ylittäessäni, mistä tämä rauha ja hyvä olo tulee, vaikka joskus väsyttääkin?

Kevät on pitkällä, yhdeksänkymmentäyhdeksän- takana ja neljäkymmentäkolme päivää kenraaliharjoituksiin.

Tänään uhmatessamme "aikavarasta" ja kertoillessamme mietteitämme, huomasin kuinka tärkeäksi ohjaaja Eikku oli kiillottanut jokaisen osan.

Palat pyörivät -60 luvun villissä twist tanssissa yhdistyen latinoletkaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Tänään fiilistelemme roolikuvaajalle, mutta ensin kaverikuva. Beppo ja raunionvaltaajat joutuvat väistymään, kun pahamaineiset agenttit valtaavat vihreän oven myrkyn sivaltamilla ilmeillään.
Huh, huh..ei taida alkuäänetkään tehota näihin olioihin.

ET USKO ENNEN KUIN NÄET

Onneksi hyvä voittaa pahan ja lapset palaavat. Näytelmä voi alkaa. Kampaaja Fusi jaarittelee arkisen pienissä asioissa välillä turhautuen, mutta "lapsista on pidettävä huolta. Vanhempia ei voi syyttää. Nykyajan elämänrytmi ei suo heille aikaa olla lasten kanssa"

Harjoitukset ovat leikin lisäksi työtä ja viilaamista. Ohjaaja on varsi ja kannattelija. Vahvassa varressa aukenemme, kuin aikakukan terälehdet itsenäiseen suoritukseemme ja harjoitusten loputtua sulkeudumme suppuun kannattelemaan toisiamme. Lehdet: valo, ääni, lavastus .. tukevat... "Oooooo"  Mitähän tästä tuleekaan?

20.30 lähdemme salilta kannustusten kujan kautta.  Hyvät ja iloiset asiat saattelevat arkeen ja maanantaina tapaamme luokassa 201. Ihan tavalliset harkat.

- Anja Kekkonen

Alla hieman kuvamateriaalia kyseisistä harjoituksista. Kuvaaja Patrik Jansson.

 Valojen testausta. Beada, Pauliina, Janika, Tiina.

 Hora liihottaa. Taustalla Kentsu.

 Amfiteatterilla bailataan!
Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle:
Maria, Franca
Kassiopeia, Momo
Neiti Fusi, Agentti XYQ/384/b

 Momo ja Momon keltaiset kumisaappaat.

 Kuningas Xaxotraxolus valloittaa maan.

 "Ja ennen kaikkea, älkää tuhlatko kallista aikaanne laulamiseen, kirjoihin tai niin sanottuihin ystäviinne."

 "Minulla on yksitoista satulevyä. Saan kuunnella niitä aina kun haluan. Ennen isä kertoi aina satuja illalla kun pääsi töistä. Mutta nyt isä ei ole kotona tai häntä väsyttää eikä hän jaksa. Kun pääsen koulusta lämmitän itselleni ruokaa. Sitten teen läksyt. Ja sitten... sitten leikin vain ulkona iltaan asti."

 Barbiet saivat kyytiä...

 Agentit XYQ/384/b sekä MUC/471/c, työryhmän kesken "Mucci"

 Poliisi asiakirjojensa parissa.

 Anna-Maijan (Beppo) tunneilmaisua: "Miksi ne Agentit ei jo tule kun en jaksa enää huutaa!"

Mestari Secundus Minutus "John Lennon"/"Ozzy Osbourne" Hora

kera Kassiopeian ja Momon

Tavalliset treenit

Taivallan taas tavalliseen tapaan teatterille treeneihin työpäivä takana. Myöhässä marssin muiden mukaan momoilemaan. Korstona korkealla katselen kohtausta kulmat kurtussa, kohta kadunlakaisijana käppäilen kaupungin kujia. Pakkopaitaan pistettynä pysyn paikallani, vihdoin vapaana vauhdilla viiletän varsiluuta viuhuen. Säästän satatuhatta, pelastan pikkutytön.

Aivan alussa ajattelin: opinko ollenkaan omaa osaani, sekoilenko sanoissa, saavunko sisälle vääristä verhoista, poistunko paikalta liian liukkaasti? Hiukkanen hallussa- puupökkelönäkö puheeni polotan? Nukahdanko näyttämölle kollegojen kohtauksissa?

Mönkään meni mietteeni! Vuorosanat vähitellen varmentuu, kuiskaaja kannustaa, ohjaaja opastaa. Vangittunakin vääntelehdin, ilmeillä ilmaisen, tunteeni tarinoin. Väsymys väistyy, sivusta seuraten ihaillen ihmettelen, miten mainiosti muut momolaiset ovat osansa oppineet. Tarina tulee tutuksi, koskettaa katsojaa, irrottaa iloa.

Eikku ehdottaa: Kohtaus kuten Kaurismäki-leffoissa, kauhuelokuvana, melodraamana, milloin mitenkin. Toimintaleffassa taistelemme, hikipäisinä hillumme. Kyläpoliisi kadunlakaisijan kanssa kaulakkain kapakasta kotiin kulkee. Sanat sukeltavat suusta sukkelasti. Jännittäminen jää rennosti revitellessä.

Varmana vakuutan: Momosta muodostuu mitä mainioin, kaikkia koskettava, ennennäkemätön esitys!


- Anna-Maiija