tiistai 17. toukokuuta 2011

Tänään lauantaina 14.5., tänään sunnuntaina 15.5.


Päivä tänään lauantaina 14.05

Teemme Teatteria, teemme tarusta totta. Pääsemme MOMON maailmaan, tutustumme lapseen, joka osaa kuunnella ja olla läsnä.

Tässä ihmeellisen "ihkussa Momo-palapelissä", jonka ohjaajamme Eija Jalkanen on koonnut jo kohta viimeistä palaa myöten valmiiksi, olen yksi kiemurainen pala, jota vielä pitää käännellä kohdalleen.

Aamupäivän iloittelussa Arabian puistotapahtumassa puhkun energiaani LILIANAN roolissa kohtaamilleni ihmisille.

“Oikean kuuntelemisen taidon osaa vain hyvin harva.”

Kuuntelenko ohjaajaa tänään iltapäivän harjoituksissa ? Kuuntelenko näyttelijätovereitani, jotka ovat näyttämöllä ? Kuuntelenko edes kuiskaajaa joka auttaa vuorosanoissa.
Roolissani olen LILIANA, kaupungin paras kokki, nyt kuitenkin pohjaanpalaneen puuroni seassa.
Olen myös aikatauluista kiinni pitävä MANAGERI, Tänään keltasankaisten aurinkolasieni suojassa, näkemättä mitään, kuuntelematta ketään, aikataulutus sekaisin.

Näyttämön mustien sivuverhojen takana on pimeää.
Nyt tuntuu, että olen yksi “Harmaa herra ”, jolta on viety sikari….
Nyt kuuntelen vain itseäni, olen itsessäni, en täällä, harmitus sentään …

Eikku, ohjaajamme, Sinä kuuntelit, kun kerroin …
Olet siinäkin taitava.


Päivä tänään sunnuntaina 15.05

Näyttämön sivuverhojen taakse on tullut valoa.
Tänään olen oma “Managerini”… markkinoin itseäni…

Kuuntelen ohjaajaamme Eijaa, “Aloitetaan harjoitukset…”

“Eikku hei, Manageri lunttaa“.
“Gigi, hiljaa nyt, kuunnellaan. Ei tämä ole lunttilappu, vaan Managerin kansio.”

Nyt näyttämölle…..aistit avoimina, energialla, me kaikki yhdessä.


“Tuulella pysyn pystyssä, tyyntä en odota. Puhaltakaa, värisen elämästä”


-Raija (Raisu) Hartikainen

Ps “… ja mehän olemme jo päässeen lehtiinkin…“

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti